Kuntien ja kaupunkien tuottamien palveluiden kehittäminen kokemustiedon avulla

Roidun kattava kokonaisratkaisu asiakaskokemustiedon keräämiseen tarjoaa loistavat lähtökohdat kuntalaisten osallistamiseen tuotettujen palveluiden kehityksessä sekä tehokkaaseen tiedolla johtamiseen – jo yli 200 kuntaa ja kaupunkia on jo luottanut Roidun osaamiseen ympäri Suomen, lue lisää ratkaisuistamme ja ota yhteyttä!

Osallista kuntalaisia tehokkaasti kunnan tarjoamien palveluiden kehityksessä kerätyn kokemustiedon avulla

Oli kyse sitten kunnan toteuttamista liikunta-, henkilöstö-, kulttuuri- tai esimerkiksi joukkoliikenteen palveluista, on kokemustiedon kerääminen eri kosketuspisteistä avainasemassa kuntalaisten osallistamisessa palveluiden kehitykseen. Digitaalisesti kerätty palaute sekä sen älykäs käsittely helposti hyödynnettävässä muodossa, esimerkiksi avoimen palautteen analyysin avulla, luovat loistavan pohjan tiedolla johtamiselle. Lisäksi kerätyn datan laatu, ajantasaisuus ja hyödynnettävyys eri tarkoituksiin tarjoavat työkalut uusien palveluiden tuottamiseen sekä olemassaolevien kehittämiseen – myös kunnan tai kaupungin vetovoiman lisäämiseen. Jo yli 200 kuntaa ja kaupunkia ympäri Suomen onkin valinnut Roidun asiantuntijuuden ja ratkaisut avukseen, eikä suotta: markkinoiden kattavin raportointipalvelu, tarpeisiin ja ilmeeseen räätälöity ratkaisu sekä avaimet käteen -periaatteella toteutettu, kustannustehokas kokonaisratkaisu asiantuntijapalveluineen ovat loistava valinta kehitystyön tueksi.

Roidun kokonaispalvelu sisältää:

  • Näyttävän, asiakkaan visuaalisen brändi-ilmeen mukaisen ja käyttäjäystävällisen kyselyn.
  • Monipuolisen, reaaliaikaisen online-raportointityökalun sekä sähköpostiraportoinnit, jotka näyttävät käyttäjäkohtaisesti olennaisen tiedon selkeinä kuvaajina ja mittareina.
  • Tarvittavat integraatiot asiakkaan omiin järjestelmiin kyselyiden lähettämiseksi tai tulosdatan viemiseksi osaksi muita järjestelmiä.
  • Henkilökohtaisen yhteyshenkilön ja ystävällisen tukipalvelun puhelimitse ja sähköpostitse arkipäivisin 8.30-17.
  • Jos palaute kerätään fyysisessä kohtaamispisteessä, Roidu tarjoaa tablet-palautelaitteet datayhteyksineen sekä tukevan, asiakkaan visuaalisen ilmeen mukaisesti brändätyn telineen. Palautelaitepalveluun kuuluu ylläpito, huolto ja takuu: huolehdimme, että palautelaitteet ja -järjestelmä ovat toiminnassa. Jos laite rikkoutuu, korjaamme tai vaihdamme sen ilman lisäkustannuksia.

    Räätälöidyt asiakastyytyväisyysmittauksen kokonaisratkaisut kuntien ja kaupunkien tarpeisiin

    Oli kyse sitten eri osa-alueiden parissa työskentelevien tiimien suorituksesta, tyytyväisyydestä tuotettuun palveluun, henkilöstön osaamisen kehittämisestä tai esimerkiksi toimipisteen esihenkilötyöskentelystä, oikein suunniteltu ja toteutettu mittauskokonaisuus tuo ongelmakohdat ja onnistumiset esille tehokkaasti ja oikea-aikaisesti niin palveluita käyttävän kuin niitä tuottavankin tahon näkökulmasta. Kerätyn laadukkaan ja ajantasaisen datan sekä selkeiden visualisointien avulla kehität organisaatiotasi, henkilöstöäsi sekä esimerkiksi työtyytyväisyyttä systemaattisesti, sekä reagoit muutoksiin nopeasti niiden vaatimalla tavalla.

    Roidun valikoimasta löydät ratkaisun kaikkeen mitä kokemustiedon kokonaisvaltaiseen keräämiseen tarvitset niin toimipisteissäsi kuin esimerkiksi verkkopalvelussasikin: oli kyse niin fyysisistä palautelaitteista, tekstiviesti- ja sähköpostikyselyistä, avoimen palautteen analysoinnista, verkkosivuille tai applikaatioosi upotettavista kyselyistä tai kaikkien näiden saumattomasta kokonaisratkaisusta, löydät ratkaisun meiltä.

    Roidun palautekyselyt toimivat monikanavaisesti
    Powerbi tekstianalyysityökalun dataa

    Osallista ja jaa tietoa – niin organisaatiossasi kuin sen ulkopuolellakin

    Tiedon jakaminen läpi organisaatiosi onnistuu Roidun avulla käden käänteessä: raportteja ja niistä esimerkiksi roolikohtaisesti suodatettuja näkymiä voidaan välittää automaattisesti sähköpostitse; otteita raporteista voidaan helposti upottaa ulkoisille alustoille kuten intranetiin tai verkkosivuille, tai voit integroida Roidun osaksi organisaatiosi muita käytössä olevia järjestelmiä avoimen rajapinnan välityksellä.

    Kokemustiedon jakaminen myös ulkoisesti kannattaa: kerätyn tiedon, sovittujen kehitystoimenpiteiden sekä esimerkiksi datan pohjalta asetettujen tavoitteiden tuominen näkyväksi myös palveluita käyttäville asiakkaille tuo merkityksen kehitystyölle myös ulkoisille sidosryhmille sekä osaltaan madaltaa kynnystä vastaamiselle myös jatkossa.

    Miksi Roidu?

    ipad-ikoni

    Markkinoiden kattavin mittaus- ja raportointiympäristö

    Roidun mittauskokonaisuus tarjoaa ratkaisun kokemustiedon tehokkaaseen keräämiseen niin fyysisistä kuin digitaalisistakin kohtaamisista. Raportointiympäristömme kokoaa kerätyn datan yhteen visuaalisiksi ja helppokäyttöisiksi dashboardeiksi, joista haluttu tieto on helppo suodattaa ja mm. erilaisten korrelaatioiden löytyminen tehostuu huomattavasti. Ympäristö voidaan integroida muihin liiketoimintasi käytössä oleviin alustoihin, ja tietoa on helppo jakaa eri sidosryhmille haluamallasi tavalla.

    mittaus-ikoni

    Näköisesi ratkaisu avaimet käteen
    -toimituksena

    Kyselyiden ja fyysisten palautelaitteiden ulkonäkö, kyselyidesi sisältö sekä dashboard-näkymät kustomoidaan aina haluamallasi tavalla ja brändi-ilmeesi mukaisesti. Toimitamme ratkaisumme aina avaimet käteen -palveluna, jonka lisäksi mittauskokonaisuutta sekä näkymiä on helppo muokata myös itse niin halutessaan. Asiakaspalvelumme sekä asiantuntijamme ovat apunasi koko asiakkuutesi ajan.

    käsi-ikoni

    Suomalaista suunnittelua markkinajohtajalta

    Yli 200 kuntaa ja kaupunkia on jo luottanut osaamiseemme ympäri Suomen tuottamiensa palveluiden asiakastyytyväisyyden mittaamisessa ja lisäksi olemme markkinajohtaja mm. terveydenhuollon alalla. Kehitämme ratkaisujamme aina asiakas edellä, ja hyödynnämmekin kehitystyössä myös omasta toiminnastamme keräämäämme kokemustietoa systemaattisesti. Olemme suomalainen yritys, jonka suunnittelutyölle on myönnetty Design from Finland ja Avainlippu -tunnukset.


    Roidun ratkaisut asiakaskokemuksen mittaamiseen

    lomake-ikoni
    Avoimen palautteen analyysi

    Tiedätkö, mistä asiakkaasi antavat palautetta? Tekstipalautteesta kootaan automaattisesti avainsanalista. Avainsanapilvellä esitetään helposti hahmotettavassa muodossa mitkä aiheet tai sanat toistuvat palautteessa usein. Tiedätkö, millaisen asenteen avoin palaute ilmaisee? Tekoäly luokittelee vapaan tekstipalautteen automaattisesti positiiviseksi, negatiiviseksi tai neutraaliksi.
    Lue lisää

    mittaus-ikoni
    Roidu – Paras kysely- ja raportointijärjestelmä

    Kokemusdataa voidaan rikastaa viemällä se osaksi organisaation omia mittaristoja tai järjestelmiä (esim. BI-työkalut). Kun asiakas- tai henkilöstökyselyn data yhdistetään rajapinnan kautta muihin tietolähteisiin, voidaan vertailla esimerkiksi asiakaskokemuksen, myynnin hit raten tai asiakasmäärien yhteyttä. Olemme myös toteuttaneet asiakkaillemme integraatioita, jotka yhdistävät CRM-järjestelmän ja kyselyn lähettämisen. Tämä mahdollistaa sen, että kysely triggeröityy valituista kohtaamispisteistä automaattisesti ja lähtee asiakkaalle vastattavaksi.
    Lue lisää

    lomake-ikoni
    Sähköposti- ja tekstiviestikyselyt

    Kyselyt voi lähettää vastattavaksi myös sähköpostin tai tekstiviestin välityksellä. Voit ajastaa sopivan lähetysajankohdan tai tehdä lähetyksen jonkin tapahtuman jälkeen. Kyselyn voi myös upottaa verkkosivulle. Kyselyiden tulosten näyttäminen on mahdollista reaaliajassa nettisivuilla. Roidun rajapinnan avulla voit myös hakea tuloksia mukaan lähetykseen. Tekstiviestit lähtevät koneellisesti joten niitä on helppo lähettää paljon.
    Lue lisää

    ipad-ikoni
    Palautelaitteilla massoittain palautetta

    Roidun palautelaitteilla saat arvokasta tietoa asiakastyytyväisyydestä, liiketoiminnan kehityskohteista ja nopeaa reagointia vaativista ongelmista. Kyselyt tyylitellään brändi-ilmeesi mukaisesti, jolloin ne näyttäytyvät raikkaina ja houkuttelevina. Visuaaliset ja käyttäjäystävälliset kyselyt erottuvat ja keräävät paljon vastauksia. Toimitamme myös palautelaitteet edustavasti brändättynä.
    Lue lisää

    käsi-ikoni
    Palautelaite, jota ei tarvitse koskea

    Touchless Feedback on palautelaite, jonka avulla asiakkaat voivat kertoa kokemuksestaan palautelaitteeseen koskematta. Palautelaitteen sensorit rekisteröivät palautteen asiakkaan pitäessä kättään valitun vastausvaihtoehdon edessä. Näin mahdollistetaan asiakaskokemuksen mittaaminen hygieenisesti ilman kosketusta missä tahansa ympäristössä.
    Lue lisää

    Ota yhteyttä

    Voit olla yhteydessä suoraan myyntitiimiimme puhelimitse tai sähköpostitse. Vaihtoehtoisesti voit kertoa tarpeistasi tarkemmin oheisella lomakkeella.

    Arttu Viitanen

    • Asiakaskokemusratkaisut
    • 050 545 9598
    • Varaa aika

    Lauri Viitanen

    • Nykyiset asiakkaat
    • 050 342 3536
    • Varaa aika