Haluaisitko lisää palautetta? Jos toivot saavasi työelämässä lisää palautetta, luultavasti sitä haluavat muutkin. Antamalla palautetta muille näytät omalla toiminnallasi esimerkkiä ja osoitat, että myös sinulle voi antaa palautetta. Palautteen vastaanottaminen saattaa olla kuitenkin välillä haasteellista – huolimatta siitä, että sitä on alun perin itse toivonut.
Miksi palautteen antaminen on tärkeää?
Hyvän palautteen avulla pystyt helposti tekemään työkaverin päivästä paremman. Positiivisen palautteen vastaanottaminen innostaa, auttaa motivoitumaan ja kehittää ammatillista itsetuntoa. Jokaisella on tarve onnistua työssään ja tuntea että työllä on merkitystä. Palautteen avulla vastaanottaja tietää, milloin on onnistunut työssään ja milloin vaaditaan kehitystoimenpiteitä.
Palautteen antamisessa myös pienet tavat merkitsevät. Esimerkiksi työpaikan keskustelusovelluksissa lähetetyt kannustavat hymiöt ja lyhyet tsemppiviestit jo auttavat lisäämään intoa työpäiviin. Kiitoksen antaminen toisen tekemästä työstä antaa vastaanottajalle tunteen, että hänen työpanoksensa oli tärkeä työn onnistumisen kannalta. Positiivisen palautteen avulla voidaan esimerkiksi vahvistaa tiettyä toimintamallia.
Kehittymisen kannalta on kuitenkin tärkeä saada myös syvällisempää palautetta. Harvemmin pidetyt kehityskeskustelut ovat tilaisuuksia, joihin täytyy miettiä etukäteen perusteltua palautetta työn tekemisestä. Palautetta kannattaisi saada myös muilta kuin esihenkilöltä, ettei palaute jää liian yksipuoliseksi. Kehityskeskustelussa palautetta voidaan antaa molemmille osapuolille.
Miten antaa ja vastaanottaa positiivista palautetta?
Positiivista palautetta kannattaa antaa heti, kun kokee siihen aihetta. Palautteen tulee olla kuitenkin aitoa eikä teennäistä. Positiivista palautetta voi myös antaa muiden kuullen, joka voi kannustaa myös muita antamaan palautetta. Positiivista palautetta tulisi antaa huomattavasti enemmän kuin negatiivista.
Positiivista palautteen vastaanottaessa kiitä palautteen antajaa ja tallenna palaute muistiisi. Positiiviset palautteet auttavat myös tunnistamaan omat vahvuudet työelämässä. Muista myös antaa palautteen antajalle vastavuoroisesti positiivista palautetta.
Miten antaa ja vastaanottaa rakentavaa palautetta?
Rakentavan palautteen antamisessa kannattaa keskittyä toimintaan (mitä on tehty), ei henkilöön itseensä. Rakentava palaute ei koske henkilökohtaisia ominaisuuksia. Rakentava palaute ei ole tyrmäävä, vaan perusteltu ja asiallisesti annettu palaute mieluiten ilman suurta yleisöä. Rakentava palaute on parhaimmillaan keskustelu, jossa palautteen antaja ja saaja keskustelevat yhdessä haasteista ja pohtivat niihin ratkaisuja yhdessä. Palautteen ei ole tarkoitus loukata toista, vaan kehittää työn tekemisen tapaa. Palautteen antajan tapa sanoa asiat myös vaikuttavat siihen, miltä palaute kuulostaa vastaanottajan korvissa.
Rakentavan palautteen vastaanottaminen ei anna tunnu mukavalta, mutta kannattaa ensin rauhoittua ja miettiä palautetta useasta eri näkökulmasta. Joskus omalle toiminnalleen sokeutuu ja on vaikea nähdä asioita muiden kantilta. Jos palaute on aidosti epäasiallinen, sen voi jättää omaan arvoonsa.